"Kirjoita vaihtariblogia" he sanoivat. "Se on hauskaa" he sanoivat.
Oon yrittänyt kirjoittaa tätä postausta varmaan kolme viikkoa. En oo kuitenkaan saanut järkevää tekstiä aikaan. Mun pää on ollut ihan sekasin, tunteet on heitelleet laidasta laitaan melkein joka päivä. Jotenkin täällä on kokenut kaikki tunteet vahvemmin kun kotona Suomessa. I wasn't prepared for this. Onneks täällä on muilta vaihtareilta saanut vertaistukea tän asian suhteen. Osittain on myös tuntunut olo yksinäiseltä, sillä täällä on paljon ihmisiä, jotka on samasta koulusta ja sitä kautta tunteneet toisensa jo ennen vaihtoa. Aina paljon haastavampaa rakentaa ystävyyssuhteita tyhjästä, sillä mä en tuntenut ketään ennestään. Onneks täällä on toinen suomalainen vaihtari, ollaan voitu jakaa huolia, murheita ja turhia toiveita keskenämme omalla äidinkielellä. On kiva oppia englantia, ja pystyn kyllä ilmaisemaan itseäni englanniksi, mutta kaikki on aina nopeempaa ja helpompaa suomeksi. Lisäksi on ihan hauska päästä jutteleen suomea täällä jollekin, sillä sitä alkaa onnellisesti muutaman viikon englannin ja ruotsin puhumisen jälkeen kyseenalaistamaan omaa suomen kielen taitoa.
Kerroin edellisessä postauksessa siitä, miten koulu mulla on ainakin marraskuuhun asti suurimmaks osaksi etänä. Vihasin raahautua 8:30 koululle, mutta nyt kaipaan sitä, sillä oma keskittyminen etäluennoilla on edelleen puolen vuoden harjoittelun jälkeen pelottavan lähellä nollaa. Tuntuu myös tosi hassulta olla vaihdossa ja seurata oppitunteja Zoomin välityksellä, mutta it is what it is.
Oon tottunut Suomessa siihen, että koulussa voi 6 viikkoa lusmuilla ja viimeisellä viikolla painaa kaikki hommat pussiin ja saada hyvän numeron. Tällä kurssilla millä oon, se ei onnistu. Meidän pitää kirjoittaa 3kpl henkilökohtaista 1000 sanan esseetä + tehdä ryhmätyö kurssin aikana. Oman haasteen tähän heittää opiskelukieli, englanti. Mun suurin pelko vaihtoon lähtiessä oli just opiskelut englanniksi. Ymmärrän kyllä opetusta ja materiaalia (sanakirja.fi on kaveri), mutta kielen tuottaminen, korjaan akateemisen englannin tuottaminen, onkin sitten aivan oma juttu. (send help!!!) Melkein itkin ensimmäistä esseetä kirjoittaessa. Ihan sen takia, että en osannut. Pärjään englannilla ja pystyn käymään keskusteluja kavereiden kanssa, mutta yrityksen strategioista ja liiketoimintamalleista kertominen yliopistotason englannilla ei ihan vielä lähtenyt. Ja to be honest, en muista, milloin viimeksi olisin kirjoittanut rehellisen esseen.
Kirjoitin esseen ja pääsin läpi! Rimaa hipoen, mutta silti. Nyt edessä olisi essee nro. 2. Muuten koulu menee ihan kivasti ja pikkuhiljaa akateeminen englantikin alkaa sujua. Ainoo harmitus on se, että oon tavannut ehkä vaan neljäsosan mun kurssikavereista. Suurimmaks osaks mulla ei oo mitään hajua, minkä näköisiä ihmisiä täällä on mun kanssa samalla kurssilla, tuntuu ihan pöljältä. Didn't sign up for this sh*t.
Tosiaan mun suurin pelko oli se, että en osaa puhua tarpeeksi hyvää englantia ja en saa kavereita sen takia. Hassu pelko, mutta nää on näitä. Oon saanut kavereita jopa på svenska, mikä on jätteroligt. Meillä oli viime viikolla hauska fika-hetki muutaman opiskelijan kanssa ja erilaisissa illanistujaisissa oon onnellisesti bondannut paikallisten kanssa. Edelleen ainoot kielet, mitä puhun sujuvasti on suomi ja sarkasmi, mutta kyllä tää tästä. Päivä kerrallaan. Mun puolen vuoden tavoitteena on se, että tammikuussa, kun palaan Suomeen puhun sujuvaa ruotsia. Tai ainakin melkein.
Kuumin kysymys; miten oon selvinnyt kuusi viikkoa (!!) ilman Woltia? Tosiaan jaan keittiön kahden espanjalaisen vaihtarin ja kolmen ruotsalaisen kanssa. Alkuun jännitin sitäkin. Tai lähinnä sitä, jos keittiössä on täyttä koko ajan, mutta turhaa jännitystä sekin oli. Common kitchen on ihan hauska, on hauska laittaa ruokaa muiden kanssa ja samalla vaihtaa kuulumisia. Toki välillä kaipaan omaa rauhaa keittiössä, ja sitä, että voi aamulla suihkun jälkeen mennä pyyhe päällä keittämään aamupuuroa.
Helsingissä mun ruokavalio koostui suurimmaksi osaksi 1,77e opiskeijalounaasta koululla, ResQ sushista ja Woltin antimista. Välillä yllätin mun rahapussin ja tein makaroonilaatikkoa. Täällä tosiaan koululla ei saa halpaa ruokaa eikä Wolt toimita mun asuinalueelle, joten oon joutunut opetteleen laittamaan ruokaa, haha. Muutaman kerran oon hakenut sunnuntain "cheat dayn" safkat MAXista (the love of my life <3), paikallinen Hese. Muuten oon kokannut itse. Oon jopa uskaltanut testailla uusia reseptejä, mikä on aika hurjaa. Say hello to future Gordon Ramsay.
Vapaa-ajan täällä oon käyttänyt hirveen sporttisesti, mikä on vielä hurjempaa, kuin uusien reseptien kokeileminen. Okein, myönnän, että rakastan käydä illanistujaisissa ja bileissä täällä. Se on suht helppoa, sillä alueella, missä asun on n. 15 taloa täynnä opiskelijoita ja melkein joka ilta jossain tapahtuu jotain. Ja okei, myönnän myös, että oon ahminut ruotsalaista reality-tv:tä urakalla täällä, mutta vain, jotta oppisin kieltä (just joo).
Vaihtariporukalla ollaan käyty fribaamassa, pelattu futista ja korista ja käyty vaellusreissulla läheisessä saaressa. Ja uimassa! En muista, milloin viimeksi olisin vielä syyskuun puolessa välissä uinut järvessä. Viime viikonloppuna innostuin tekemään myös suunnistustreenin lähistöllä. Oli ihan superhauskaa!
Kulttuurishokki ei oo vielä hyppinyt naamalle. Suomi ja Ruotsi on kuitenkin niin samanlaisia suhteessa toisiinsa. Tosin kunnon ruisleipää mulla on ikävä. Ainiin, ja kärsin edelleen tunnin aikaerosta! Ehkä vielä joku päivä tajuan merkata kalenteriin kaikki Suomeen sovitut puhelut ja palaverit paikallisessa, Ruotsin ajassa.
