maanantai 12. tammikuuta 2015

LANZAROTE 2/3

  Makaan lattialla, kuuntelen Justin Bieberiä ja mietin, että nyt olis hyvä aika postata toinen osa Lanzaroten kuvia. Vieressä lojuu espanjan kirja ja 70 uutta sanaa, jotka pitäis opetella huomiseks, mut yöllä on aikaa lukee…
  Tosiaan, olin ekaa kertaa joulun jossain muualla kun kotona. Jotenkin sitä tiettyä joulufiilistä ei tänä vuonna mulla ollu. Joulu tuli ja meni. Espanjassa joulua juhlitaan Jeesuksen syntymäjuhlana, lahjat annetaan vasta Kolmen kuninkaan päivänä, loppiaisena. Yritettiin kaikesta tästä huolimatta perheen kesken jotain jouluperinteitä silti viettää. Joulupuuro, mun suosikkiasia joulussa, jäi kuitenkin syömättä ja se vähän harmitti.
 Joulun päivät kierreltiin lähinnä autolla ja tutustuttiin eri kyliin. Muutama kuva + selostuksia. Kauheen joulunen fiilis näistä ei välttämättä tuu, mutta toivottavasti pääsette pienelle ajatusmatkalle täältä paukkupakkasten keskeltä. (ha olipa myyvä lause)
Image and video hosting by TinyPic
  Puerto del Carmenin hiekkaranta oli aamuauringossa upee paikka. Yks suosikkihetkiä koko matkalla oli päästä juokseen rannalle. Välillä käydä uittamassa varpaita meressä ja sitten taas jatkaa matkaa. Aivot (omalla tavalla) narikkaan, tosta juoksentelusta tuli niin vapauttava olo. Tuntu hyvältä olla Jossu 5vee.
Image and video hosting by TinyPic
 Melkein joka kylässä oli massiivinen seimi rakennelma. Seimen ympärille oli rakennettu pienoismallia kyseisestä kylästä, monesta rakennelmista löyty suola-altaita jota mekin käytiin ihastelemassa in real life koossa yhellä reissulla.
Image and video hosting by TinyPic
  Mulla oli kauhee kasa kirjoja mukana, mutta kirjat jäi kassiin kun meidän huvilan kirjahyllystä bongasin Looking for Alaskan. En missään vaiheessa oikeen päässy sisälle kirjaa, mutta ihan mukavaa luettavaa se oli iltasin.
Image and video hosting by TinyPic
 Atlantti ja meren pauhu 
Image and video hosting by TinyPic
 Teillä oli jouluna varmaan suussa sulavat kinkut ja hyvät laatikot pöydässä. Meidän joulupöytään kuulu jamón de serranon lisäks simpukoita. En oo ikinä syöny noin tuoreita simpukoita. Ja olihan ne hyviä! Ai onko simpukoiden valmistus vaikeeta? Ei. Annat vaan osaavan isin hoitaa homma, haha. Ei mut jos totta puhutaan, niin simpukoiden valmistus on helpompaa kun joulukinkun paisto. Työläin osa koko hommassa on niiden peseminen.
Image and video<a href=Image and video hosting by TinyPic



  Saaren länsirannikolla sijaitsee Los Hervideros. Jos totta puhutaan, mulle jäi vähän epäselväks koko paikan idea. Tossa vaiheessa mulla oli niin kova nälkäkin, että kauheesti kyseinen paikka ei jaksanu kiinnostaa. Okei, olihan se hieno. Rantaan, tai no laavakiveen oli hioutunut paikkoja/luolia johon Atlantin tyrskyt tuli. Vesi oli upeen väristä.
Image and video hosting by TinyPic
 Los Hervidos reissulla käytiin lounastamassa El Golfossa. Tai oikeestaan koko reissun ideana oli syöminen El Golfossa. Ruoka aina ennen muita. Ravintola oli ihan okei, söin grillattua mustekalaa (jännä kokemus btw), mutta maisemat oli Image and video hosting by TinyPic
  Lopetan tän postauksen Puerto del Carmenin hiekkarantaan. Mitään järisyttävän upeita auringonlaskuja tuolla ei näkyny, eikä sen kummemmin revontuliakaan, mutta jostain syystä rauhalliset pimenevät illat oli mun mieleen. Tai ehkä se oli vaan se kiireettömyys, mikä tuolla matkalla oli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti